tiistai 19. huhtikuuta 2016

Elämää Askartelupirtin jälkeen

Kyllä. On sitä. Elämää Askartelupirtin jälkeen. Vaikka siltä ei tuntunut, kun pakkaamisen aika kotimatkaa varten alkoi sunnuntai-iltapäivällä klo 15 tapahtuman järjestäjien alkaessa siivota paikkoja ja siirrellä pöytiä alkuperäisille paikoilleen. Mahtava askarteluntäyteinen viikonloppu oli ohi. Huoh.

Askartelupirtti järjestettiin jälleen Murikka-opistolla Tampereen Teiskossa 15. - 17.4.2016. Paikalla oli noin 80 askartelun ystävää eri puolilta Suomea. Lisäksi muutama kauppias oli tuonut suloiset askarteluputiikkinsa opiston aulaan, joten tarkkana sai olla, jotta pysyi budjetissa askarteluostosten suhteen. Olin tälläkin kerralla ostanut pöytäpaikan, jossa näpertelin valokuva-albumia, kortteja ja väritin leimakuvia viikonlopun aikana yhteensä 26 tuntia. Toki siinä on mukana ruokatauotkin, täytyihän sitä jotain malttaa syödäkin, vaikka niin mukavaa olisikin ollut vain näpertää ja askarrella ihan koko viikonloppu. Tällä kertaa en osallistunut kursseille.

Muistelua kuvien muodossa alla.

Yritin pakata hillitysti, mutta eihän se onnistunut
Kävelyllä Murikka-opiston pihalla, Näsijärven rannalla. Eivät olleet järvestä jäät sulaneet vielä


 Murikka-opiston isoista ikkunoista näkyy rantaan

Askartelukauppiaita opiston aulassa

Iso kiitos jälleen kerran Anun Putiikeille järjestelyistä! Askarteluseurasta ja hulvattomista keskusteluista saan kiittää Annikaa, Raisaa, Pamelaa+tyttöjä, Elinaa, Susannaa, Riikkaa, Millaa, Piaa+äitiä :) Oih, mitä energiaa nämä naiset pursuavatkaan. On ihanaa tuntea mahtavia, samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa tämän harrastuksen parissa kuluisi helposti vaikka kuukausi. Tai kaksi :)

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Raitasukkaa pukkaa ja Askartelupirtin odottelua

Tähän Novitan Raita-lankaan ihastuin ensinäkemältä. Siitä syntyi pirteät perussukat kokoa 35-36 tyttärelleni.
No, niinhän siinä on päässyt käymään, että olen höyrähtänyt myös Anelmaisiin (pitkät neulotut kirjoneulesukat, joissa on kukkia ja nauhoja koristeena), jotka ovat olleet jo jonkin aikaan neulojien suosiossa. Netin kuvahaku on pullollaan toistaan kauniimpia Anelmaisia, huoh. Tällaiset minulla on tulollaan. Neulon molempia sukkia yhtäaikaa, joten hitaasti edistyvät, mutta toisaalta ripeästi, kun tulevat samaa tahtia :)

Pitääkin pikkuhiljaa kääntää neulomisajatukset askarteluvaihteelle.. nimittäin tulevana viikonloppuna järjestetään jälleen Askartelupirtti Tampereen Teiskossa Murikka-opistolla. Koko viikonloppu skräppäystä, mixed mediaa, korttiaskartelua, kimalleliimaa, glitteriä, gessoa... pakkaaminen on jo alkanut. Koko askartelunurkkausta kun ei tuonne voi ottaa niin on pakattava harkitusti "oikeat" tarvikkeet mukaan ja yrittää miettiä, mikä onkaan se tavara, jonka unohtumista kotiin harmittelen kesken askarteluflown...

Fiiliksiä edellisistä Askartelupirtti-tapahtumista, joissa olen ollut mukana:
- Huhtikuussa 2015 tein kortteja ja Smashbookia. Askartelua viikonlopun aikana 20,5 tuntia.
- Lokakuussa 2015 tein mm. kortteja ja osallistuin kahdelle kurssille (Roskaa ja pikkusälää sekä Sabluuna- ja maskitekniikat). Askartelin viikonlopuna aikana 25 tuntia.
- Lokakuun 2015 Roskaa ja pikkusälää -kurssista pikkupostaus

Täytyy pyrkiä tuohon 25 tuntiin tulevana viikonloppuna :) Toivottavasti nähdään Askartelupirtissä!