perjantai 2. joulukuuta 2011

Keittiöstä löytyneitä tarvikkeita askarteluun

Tämäpä on hauska haaste! Lauran korttihaasteessa teemana on tällä viikolla Keittiöstä korttiin tai mihin askartelutyöhön tahansa. Jaahas, kaikki alkoi siitä, kun vietettiin kuopuksen synttäreitä. Ostin sinne V:llä alkavia jäätelökakkuja, jotka olivat hyvässä tarjouksessa muistaakseni marraskuun loppuun. Itse paketti oli tosi nätti ja paketin kartonkeja kierrätykseen viedessäni säästin sittenkin yhden laatikon ja siitä tässä kortissa on keskellä oleva repäisty palanen. Moni varmaan tunnistaa, mistä jäätelökakusta on kysymys? :) Kortin jätin ilman tekstiä, kun sellaisista on usein kysyntää.. Kortti on kooltaan 13x13 cm. Kukan olen leikannut muistaakseni Fiskarsin kahvaleikkurilla vanhan kirjan sivusta, kukan keskustassa on nappi, joka on tehty tällä ohjeella. Napin keskellä on tyllistä tehty rusetti. Taustalla on ekopaperia, johon olen nyt niin kovin ihastunut.
Alla olevien joulutähtien materiaali löytyi myös keittiöstä. Materiaalina ovat ainoastaan talouspaperirulla ja liimaa. Ohje löytyy täältä. Joulutähtiä askartelimme töissä työkavereiden kanssa ja laitoimme ikkunalaudalle niitä riviin. Vesipisarat ikkunassa näyttävät vähän lumihiutaleilta. Tai ainakin niin haluan kuvitella.. täällä Etelä-Suomessa kun ei lunta vielä ole näkynyt. Höh.


10 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Kauniita! :)

Merkkari kirjoitti...

Loistava idea käyttää pakkausta hyväksi :) Tykkään kyllä noista talouspaperi-tähdistäkin, täytynee kokeilla :)

Laura kirjoitti...

Ihania joulutähtiä. :)

Tirpuunen kirjoitti...

Nam, kyllä rupeskin tekemään mieli mansikkajätskiä... hienosti olet laittanut nuo tähdet esille.

Johanna kirjoitti...

Herkullisen näköinen kortti, hauskasti koottu. Ja ihana väriyhdistelmä!
Tähdet näyttävät myös kivoilta :o)

Laura kirjoitti...

Aivan ihanasti tehty kortti ja nuo tähdet on tosi kivan näköisiä!
Kiitos, kun osallistuit haasteeseen! Laura

Nafisan kirjoitti...

Onpas hayska kortti! Ei heti arvaisikaan, että kyseessä olisi jäätelökakun pakkauksesta repäisty kuva. Syötävän suloinen. :)

Anski kirjoitti...

Ihana herkullinen kortti! Onpas kiva idea käyttää tuota kakkupakkauksen kuvaa tuolla tavalla koristeena seassa, näyttää ihan tosi hauskalle noin! :)

Lauski kirjoitti...

Todella kaunis,ihana kortti ja nuo joulutähdet vasta hyvännäköisiä ovatkin :) ! Ei ole täällä Turussakaan lunta vielä näkynyt, vettä senkin edestä.

Meku kirjoitti...

Hieno kortti, kiva idea :) Joulutähdetkin on hienoja!