Amalian marraskuun haasteessa aiheena on villasukka. Työ voi olla oikea villasukka, kortti, skräppityö - mikä vain. Mielikuvitus liikkeelle!
Minä kudoin villasukan. Siis yhden ja pienoismallin. Tosin sukasta tuli kapeavartinen ja melko muhkea, ehkä sellaiselle isovarpaiselle tontulle.. Olen tällaisia villasukkakortteja joskus ”nuoruudessa” tehnyt ja lähettänyt jouluna ystäville. Amalian villasukkahaasteen kuultuani heti tuli mieleen, että tällaisen teen piiiitkästä aikaa.
Kortin koko on 12,5 x 12,5 cm. Taustapaperiksi käytin viime vuoden joulukorteista jääneitä suikaleita *minähän en heitä paperisuikaleita/silppua pois*, ne olivat itse asiassa juuri täydellisen kokoisia tähän korttipohjaan. Todistin itselleni jälleen, että kaikella silpulla on oma paikkansa ja tarkoituksensa :) Villalangan sain lahjoituksena naapurilta, joka ei enää vyyhtiä tarvinnut (antaisinkohan tämän kortin heille?). Sukkapuikot jouduin lainaamaan.. minne lie kadonneet omat sukkapuikot. Hammastikut ovat sentään uusia.. ja tuo haaraniitti kulmassa. Joulun toivotuksen kirjoitin omin kätösin.
Siitä sitten vaan osallistumaan! Ohjeet ja palkintotiedot löydät Amalian haasteet -blogista.
Siitä sitten vaan osallistumaan! Ohjeet ja palkintotiedot löydät Amalian haasteet -blogista.
3 kommenttia:
Ai hyvänen aika! Että osaa olla hauska idea! Ja ehdottomasti sinne naapurin postilootaan tämä joulukortti ;o)
Suurena villasukkien fanina annan sinulle 10 pistettä tästä kortista! Punaiset nauhat tuovat korttiin vauhtia ja levollinen tausta tasapainottaa luomuksen! Hienosti tehty! :-)
Oi, tämä on aivan mahtava:)))
Lähetä kommentti