lauantai 27. syyskuuta 2014

Helppo huivi

Löysin taannoin ohjeen huiviin, joka neulotaan käsillä. Tarvitaan siis vain lankaa ja kaksi kättä :) Tämmöinen tästä nyt sitten tuli.. mopiltahan se näyttää.. Mutta helppo oli tehdä, aikaa meni noin tunti. Suunnittelenkin nyt jo uutta huivia, kunhan pääsen ensin lankakauppaan hypistelemään herkullisia lankoja.
Hyvää syksyä,

torstai 11. syyskuuta 2014

Triplaleimausta

No jopas, minulta löytyy aiemmin tekemäni kortti triplaleimaus-tekniikalla. P*skarteluhaasteessa on aiheena tällä viikolla tuo tekniikka, jota tuli testattua joskus viime vuonna, mutta tehdyt kortit ovat nekin julkaisematta.

Tämmöönen tuli tuolloin tehtyä, sillä mukaan p*skikseen:
Samalla leimasimella olen tuunannut kumisaappaani, kurkkaa täältä.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Haaveet todeksi

Pariisi, tuo ihana kaupunki! Perheemme vietti kesälomaa Pariisissa kesällä 2013. Olen tehnyt matkalta mukaan tarttuneista muistoista itselleni atc-kortteja; tähän atc-korttiin olen laittanut suklaakonvehdista käärepaperin (kuvassa Riemukaari), Le Parisien -lehden sivun suikaleen ja Pariisin kartasta palasen. Tämä atc-kortti kelvannee siis mukaan Pitsiä ja puuteria -haasteeseen #12, jossa aiheena Pariisi:

maanantai 1. syyskuuta 2014

P*skarteluhaastetta

Julkaisen tämän kortin, kun värit täsmäävät hyvin P*skarteluhaasteeseen, jossa työstä täytyy löytyä sinistä, punaista ja valkoista. Kortti valmistui jo kauan sitten, mutta on jäänyt julkaisematta. Tällä jääkiekkoilijan onnittelukortilla siis mukaan P*skikseen: